Perjantaina kävin ostamassa meille jouluvalot sisälle JA pienen joulukuusen! Se on pikkuruinen aito ruukkukuusi, jota yritän nyt pitää hengissä jouluun asti. Sittenhän se voi käydä istuttamassa johonkin tammikuussa. Dave sano että ei sais laittaa joulukoristeita kuin vasta hänen syntymäpäivänsä jälkeen. Mutta jos mä sinne saakka odotan niin olisin saanut nauttia kaikesta vaan kaksi viikkoa, joten perjantaiseen syntymäpäivään saakka koristeet juhlistaa Davea, eikä joulua. Meillä on siis oikeastaan pieni syntymäpäivä kuusi. Aion jostain vielä löytää pienen tähden kuusen latvaan.
Sunnuntaina tutustuin sellaiseen ikivanhaan brittijuttuun kuin mince pie. Mince tarkoittaa siis jauhelihaa JA makeaa kuivahedelmäsekoitusta jossa on mausteita, jota laitetaan piiraan sisään ja syödään jouluaikaan. Senkin kanssa syödään tietyntyyppistä custardia, niinkuin kaikken kanssa täälllä. Kerrankin ei liian makea britti valmisjälkkäri, vaan valitettavasti aika addiktoiva.
Viime viikko meni ohi niin nopeesti ja nyt on enää kolme työviikkoa jouluun! Sitä ennen kuitenkin tällä viikolla on Daven synttärit ja mulla viikonloppu vapaa töistä varattuna juhlistamiseen. Sitä odotellessa töitä.
Hauskaa viikkoa kaikille!
Siis onko siinä lihaa? Onko se suolaista vai makeaa? Yleensä en ole ruoan suhteen valikoiva, mutta tuo voi jäädä maistamatta...
VastaaPoistano eiku mince -jota myydään myös kaupassa sillä nimellä- tarkottaa sellasta kuivahedelmä, mauste sekoitusta joka on niinku makeaa hillotäytettä. ne on aika hyviä. vähän niinku tähtitorttut? tai eccels cakes, jos oot kokeillu.
VastaaPoistaAa, siinä on joskus ollut lihaakin http://en.wikipedia.org/wiki/Mince_pie
VastaaPoistaKyllä tommosta lihatonta vois maistaa :)